Olen tänä päivänä yli 60 kiloa kevyempi, kuin olin isoimmillani kuusi vuotta sitten.
Ja se paino ei siis ollut loppuraskauden paino, kuten jossain laihdutustarinassa luin, vaan aivan peruspaino neljä kuukautta synnytyksen jälkeen. Raskaudessa painoa oli tullut vain 4 kiloa, joka jäi laitokselle ;)
Miten tuo pudotus sitten näkyy arjessa?
Tietysti jo ihan konkreettisesti on aika paljon helpompi tehdä asioita!
Helpompi siivota, laittaa ruokaa, käydä kaupassa, harrastaa liikuntaa...
On helpompi löytää vaatteita, tosin olen edelleen kokoa 46-48 eli ihan jokaisesta pikku putiikista ei tarvitse hakea vaatteita vieläkään... Ja siihen päälle, kun on siunattu reiluhkolla pituudella (183cm), ei se täysin mutkatonta ole vieläkään :D
Entäs sitten se tärkein eli henkinen puoli!
Voisi sanoa, että hyvin heittelee.
On päiviä, jolloin peilin edessä onnittelen itseäni ja kyllä, ihailen aikaansaannostani!
Tunnen oloni kauniiksi ja hyvinvoivaksi.
Ja sitten on niitä toisia päiviä...
Niitä päiviä, kun peilistä katsoo yhtä iso ihminen kuin kuusi vuotta sitten.
Näen itselläni kaksoisleuan ja leveät posket.
Näitä päiviä varten kaipaisin ennen ja jälkeen kuvia kaapin oveen.
Niinä päivinä saan ihan tosissani vakuutella itselleni, etten ole voinut lihoa yön aikana kuuttakymmentä kiloa!
Mutta niidenkin päivien kanssa on tultava toimeen.
Niinä päivinä on oltava varuillaan, ettei haksahda johonkin SuperHyperjippii-dieettiin.
Nämä samat tuntemukset lienee kaikilla paljon pudottaneilla ajoittain pinnassa.
Niihinkään ei valmenneta missään!
(paitsi tietysti allekirjoittaneen valmennuksissa ;D)
Pelkkä hyvä olo ei motivoi jatkuvasti, se unohtuu.
Ei enää kahden vuoden jälkeen muista kunnolla miltä tuntui olla isompi.
Pitää olla vahva!
Ja armollinen itselleen <3
Maria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti