Niin kuin olen sanonut, niin on tätä matkaa tullut tässä tovi tehtyä...
Ja siihen on mahtunut vaikka ja mitä!
Alkusysäyksen jälkeen aloin toden teolla etsiä tietoa terveellisistä ruuista ja ravintoaineista.
Luin erilaisista ruokavalioista ja kokeilin vähähiilihydraattista, vähärasvaista, vähäkalorista, gluteenitonta, maidotonta, kasvisruokavaliota ja välillä jopa lähes kaikkien näiden yhdistelmää ;D
Osasta huomasin välittömästi ettei ko. ruokavalio ainakaan niin jyrkkänä minulle sopinut.
Osa toimi ihan hyvin.
Mutta sitten havahduin ongelmaan.
Aloin pelätä tiettyjä ruoka-aineita!
Saattaa kuulostaa hullulta, mutta minusta ihan oikeasti tuntui, että jos syön pienenkin määrän sokeria, kuolen, ja heti!
Pahimmillaan söin vain porkkanasosekeittoa ja keitettyä kanaa, sekä vähän joitakin hedelmiä.
Tilannetta ei helpottanut sappirakon oireilu.
Koin, että ainoastaan porkkanakeitto on täysin kipua aiheuttamaton ruoka.
Ja vaikka sappirakko poistettiin ja "sain luvan" syödä taas mitä haluan, en uskaltanut!
Onnittelin itseäni kurinalaisesta elämästäni.
Kävin säännöllisesti kuntosalilla kolmesti viikossa ja kiristin tahtia välillä viiteen kertaan viikossa.
En tajunnut, että kyseessä oli jo epänormaali tilanne!
En tänä päivänäkään osaa sanoa tarkalleen missä tilanteessa tajusin sen, mutta aloin muuttaa ruokavaliotani hitaasti, mutta varmasti, kohti monipuolisempaa.
Lopetin syömisteni kirjaamisen Kiloklubiin.
Lopetin kaloreiden laskemisen.
Ja aloin voida paremmin!
En tiennyt syytä peloilleni.
Kunnes luin lehdestä syömishäiriöstä, nimeltä ORTHOREXIA!
Kaikki "oireet" olivat liian tutun kuuloisia.
Näin jälkeen päin voi sanoa, että läheltä liippasi.
Ei olisi enää pitkään tarvinnut jatkaa ja en olisi enää omin voimin noussut tilanteen herraksi.
On todella tärkeää, että tästäkin puhutaan.
Sillä, kuten Janni Hussi omassa blogissaan kertoi, fitness-urheilu on omiaan laukaisemaan herkillä tällaisen.
Itse olen myös sitä mieltä, että pitkän laihdutusurakan suorittaja on todella isossa riskissä.
Siksi vertaistuki ja puhuminen omasta laihduttamisestaan vaikka lähipiirille, on tärkeää.
On turvallisempaa, että lähipiirikin tiedostaa riskit ja osaa tarvittaessa puuttua, jos tilanne menee pahaksi.
Okei, nyt täytyy rehellisyyden nimissä tunnustaa, etten tänä päivänäkään syö kaikkea.
En esimerkiksi edelleenkään syö mitään mikä sisältää vehnää, en edes spelttiä.
Mutta en usko, että kuolisin vaikka söisinkin :D
Koen vain voivani paremmin ilman sitä!
Enkä todellakaan halua, että kaikki, joiden läheinen tai tuttu laihduttaa tai on kertonut elämäntapamuutoksestaan, alkavat nyt vahdata toisten syömisiä ja syömättä jättämisiä!
Mutta hereillä saa olla ;D
On tämä muutos vaan niin ihanaa!
Maria
