sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Koirattomuus ei sovi mulle!!!

Meidän pieni höpönassu karvatassu on jo tullut naisen ikään ja sijoitusnarttuna nyt oli aika lähteä katselemaan poikakaveria :)

Rinta rottingilla vein tytsyn miehelään ja tulin takaisin kotiin odottelemaan uutisia.
Kokeet osoittivat, että ensimmäinen astuminen olikin silkkaa harjoitusta, sillä ovulaatio ei ollut lähelläkään...
Niinpä odotus jatkuu vielä...

Hassua, että kahdessa vuodessa ehtii tottua ja kiintyä johonkin niin kovasti...
Ikävä on nimittäin suuri ja pari kertaa on ollut tippa linssissä, kun lapset aamulla huutavat herättämään Hallen kanssa...
Hallen homma on nimittäin ollut joka aamu herättää lapset hyppäämällä sänkyyn ja "etsimällä" lapset <3

Minä teen paljon töitä kotona, joten on ollut outoa olla täysin tyhjässä talossa päivällä.
Ja ne lenkit!
Vain pari kertaa olen saanut aikaiseksi lähteä kunnon lenkille, sillä en tiedä mitään niin tylsää kuin yksin käveleminen ;D
Onneksi työn puolesta tulee jonkun verran liikuntaa...
Sanoinkin miehelle tässä eräänä päivänä, että koiran kuuluisi olla lakisääteinen tällaisille ihmisille!

Toisaalta tämä on hyvää harjoitusta, sillä jos Hallen astutus nyt onnistuu, niin ennen joulua hää lähtee kasvattajalle mammalomalle <3
Ja siellä meneekin sitten kaksi kuukautta...

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ja koittakaahan nauttia syksystä!

Maria


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti